Blogi. Kai kaikilla se nyt jo on. On ollut jo jonkin aikaa.
Miksi minulla pitäisi olla sellainen?
Rakastan kirjoittamista. Tai rakastin. En ole kirjoittanut
aikoihin! Hävettää. Osaankohan enää? Kannattaako tämä? Meneekö aikani hukkaan?
Nolaanko itseni? Luultavasti.
Mietin tässä, kuinka ihmeessä kukaan on onnistunut keksimään
blogillensa jonkun hauskan ja/tai nokkelan nimen. Tässä olen ihan huono.
Pyörittelin mielessäni kaikenlaista typerää, googlasin muotiin liittyviä sanoja
ja huomasin että jokaisen tyhmän fashionista ja fashion shot tyylisen
diibadaaban oli jo joku toinen keksinyt.
Kuorosodan ja Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa vilahtaneen
Antti Tuiskun myötä päätin, ettei minun blogini nimi ole englantia. Rovanäs.
Kuviahan tänne tulisi laittaa. Eikö? Tällä hetkellä en pysty paikallistamaan kummankaan kamerani laturia ja molemmista on akku finaalissa. Löytyisikö koneelta mitään? Ehkä jotain surullisenkuuluisaa seuraavaan liittyen.
Oltiin eilen kavereiden kanssa Onnelassa ja DJ:nä siellä oli Esko Eerikäinen. Eskolle todellakin pisteet hyvistä biisivalinnoista! Täytyy myöntää että olin ensin vähän skeptinen ;) Minulla oli alkuillasta duunipaikan pikkujoulut ja jalkaani olin valinnut beiget Louboutinin patent-nahkaiset Ron Ronit. Luojan kiitos - sillä tanssittiin ihan hullusti! Ron roneista ei ole kuvaa (ja kamerassani ei ole edelleenkään akkua) mutta tällaiset ne ovat:
Viime aikoina olen huomannut, että ottamalla vähän matalammat korot ilta todellakin saattaa sujua mukavammin - viime vuonna tilasin Saks Fift avenuelta pinkit, glitteripintaiset 14 senttiset declic pumpsit. En käyttänyt niitä kertaakaan. Niillä kävely oli tuskallisinta, mitä tiedän liittyvän Louboutineihin. Ja minähän yritin kyllä. Imuroin, katsoin telkkaria, laitoin ruokaa kyseiset kengät jalassani. Mutta kertaakaan en uskaltanut lähteä edes yrittämään niillä mihinkään kotiovea kauemmas. Lopulta myin kengät huutonetissä. Kuvan säästin ja tallensin Purse Forumin kuva-albumiini. Kyllä ne vain silti oli kauniit <3

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti